#20 ABC kissa kävelee, tikapuita pitkin taivaaseen

Kuten jo otsikosta joku fiksu saattaa päätellä olen aloittanu ABC dietin ja perustin eräiden ihanien syömisvammailutyttöjeni kanssa kik ryhmän ja nyt laihdutus on alkanut sujua! En retkahtele enää ahmimaan, mulla on vertaistukea ja saan vinkit siihen miten peitellä kaikki epäilyttävät jutut.

Mua pelottaa. Mua pelottaa laihtuminen, mutta samalla olen siitä ihan tosi innoissani! Olen laihtunut nyt tämän kuun aikana nelisen kiloa ja se on mulle ihan hiton hyvin! Yleensä olen retkahtanut syömään ja paino on taas noussut, mutta nyt olen kevyempi kuin aikoihin. Mä olen niin ylpeä itsestäni. Alan näyttää kauniimmalta, solisluut näkyvät vähän selkeämmin ja reidet ovat alkaneet kaventua hieman. Mä olen niin onnellinen siitä, että musta voi ehkä vielä joku päivä tulla kaunis.

Koulussa menee aika huonosti, wanhojen tansseja harjoitellessa porukka vain riitelee ja mua ahdistaa suunnattomasti kaikki huutaminen ja toisista paskan jauhaminen. Mä haluan vaan pysyä hiljaa ja puolueettomana.

Wanhojen aamunavauksessa mut laitettiin vastaamaan erään ystäväni kanssa musiikista, mutta olisin voinut mennä kyllä tanssimaankin, koska ylimääräinen liikunta on aina hyväksi. Ainut este tanssimiselle oli lukio yleisönä. Mua on ruvennut vanhojen tanssitkin huolestuttamaan, entä jos paniikki iskee kesken tanssin? Yleisöä on kuitenkin paljon paikalla.. Mua pelottaa niin paljon, että pilaan koko tanssin. Kaikki ottaa sen niin tosissaan ja painostaa opettelemaan tanssit aina vaan paremmin. Mua ahdistaa se niin paljon.

Mulla olisi odottamassa ihania karkkeja tuolla laatikossa, mutta en voi aukaista niitä, koska se menisi taas ahmimiseksi. Olen päättänyt, että karkit ovat aina sitä varten, että saan ottaa pari kun pääsen tavoitepainoon. Seuraava tavoitepaino on 50kg. Ei enää kauan!

Joulu vähän inhottaa ja se ruoan määrä. Sekä joulutortut, ne on mun suurin pahe, en voi vastustaa joulutorttuja ja päätinkin antaa itseni syödä kaksi joulutorttua, kunhan muistan liikkua sitten paljon. Ei tietenkään samana päivänä, mutta joulun tienoilla. Joulun jälkeen meillä on terveystarkastukset (kai?) ja mua pelottaa sinnekin meneminen. Mitä se sanoo mun laihtumisesta? Näkeekö se, ettei mulla ole kaikki hyvin? Pitäisikö sanoa, ettei mulla ole kaikki hyvin? Onneksi huomenna pääsee terapiaan ensimmäisen kerran kuukauteen. Olo on niin kamala ja oon täynnä tätä paskaa, että pakko päästä purkamaan!

#19 Joulu on taas joulu on taas, kattilat täynnä puuroo

Ja hyi mua oksettaa pelkkä ajatuskin joulupöydästä. Oon nyt elänyt taas äärettömän vähällä ruoalla ja lisännyt liikunnan oman jaksamisen mukaan maksimiin. Laihtuminen on taattu.

Koulussa on mennyt ihan mielenkiintoisesti, multa puuttuu puolet kirjoista ja lukeminen on jäänyt tosi vähälle. Vaikka mä olen kyllä yrittänyt! Haluaisin lisäillä tänne aina kuvia itsestäni, mutta pelottaa liikaa, että tutut tunnistaa. Ehkä joskus kun saan vanhemmille avattua tätä syömishäiriötä vähän enemmän. En ainakaan vähään aikaan. Mä haaveilen mun uusista hiuksista ja siitä miten musta vielä joku päivä tulee laiha ja kaunis. Miettimisestä tulikin ihan yhtäkkiä mieleen, että terveystiedon opetus on aivan sitä itseään.

Meille on juuri opetettu, ettei anorektikot oksenna juuri ikinä ruokaansa pois, se on vain ja ainoastaan bulimikkoja varten. Myöskään anorektikot eivät ikinä ahmi, sekä he ovat aina perfektionisteja. Mitään muuta ei ole. Hups, olen selvästi huono syömishäiriöinen. Olen joku sekasikiö. Mulla on suurin osa ajasta sitä, että vedän pienellä kalorimäärällä, joskus tulee ahmittua ja joskus oksenneltua. En todellakaan etsi täydellisyyttä, tää sairauskin on kaikkea muuta kuin jäätävää itsekuria, mitä meille muka yritettiin opettaa. Mulle tää sairastaminen on enemmän itsekurin puuttumista. Mua ahdistaa taas ihan kaikki.

Mulla oli tänään ropo-keskustelu, missä juttu mystisesti taas lähti luisumaan kohti mun masennusta ja syömishäiriötä. Tiedänhän mä, ettei se jää opettajilta huomaamatta, että kannan poissaololappuina psykiatrian osaston lääkäriaikoja ja juoruterkkari on kertonut mun painon laskusta. Mutta ei se silti kuulu meidän ropolle. Mua hävetti niin paljon, kun se kysyi oksennanko mä ruokaa pois. Se oli jotenkin niin erittäin nöyryyttävä kokemus, että punastuin vain ja sanoin, etten mielellään puhu aiheesta. Ei se siihen jäänyt, vielä se yritti tivata, mutta ei oikein juttu edennyt. Yllätys?

Ihania hiuksia

#18 Mua ahdistaa olla minä.

Läskiläskiläskiläskiläskiläskiläski. Mulla on niin paha olla. Mä en jaksa tätä paskaa enää. Mä oon niin väsynyt ja turhautunut siihen, etten voi olla normaali. En halua apua, mutta en halua olla sairas.
Haluan vaan elää normaalia elämää ilman, että yhtään kukaan puuttuu siihen. Lähentelen jo kohta tavoitepainoani joka on 50kg. Se on saavutettava tämän vuoden puolella. Ihan pakko.

Ouluun lähtö siis torstaina, joten saatanpa muutamat kivat kimpsut ja kampsut sieltä mukaani tempaista. Ainakin uudet hiusvärit ja vähän meikkejä väsyneen naaman parantamiseen. Mä niin haluaisin muokata mun tyylin kauniiksi, mutta en uskalla käyttää farkkuja, koska näytän niissä yksinkertaisesti erittäin läskille.

Siinä olisi jotain vaatteita mitkä kuvaisi sitä tyyliä mitä rakastan.

Olisi niin kiva omistaa vartalo jossa ei hävettäisi käyttää tiukkoja vaatteita. Oon ajatellut, että pitää ruveta liikkumaan ihan tosissaan ja laihduttamaan. En aio laihduttaa kuin siihen asti, että näytän hyvälle. Vaikka kuka sanoisi mitä, mulla on oikeus olla tyytyväinen itseeni ja tehdä sen eteen mitä vain. Mua ahdistaa olla minä. Ehkä mä vaan rupean muuttamaan mun tyylin siihen mitä rakastan?

Te tartuitte toisiin nyt niin kuin kieli kylmään rautaan Nyt mä ajattelen ja ääneen sanon sen, että sut on kevyempi kantaa hautaan Sut on kevyempi kantaa hautaan

#17 Koeviikko vei musta mehut

Nyt on ollut into kokonaan poissa kirjoittelusta ja vähän kaikesta muustakin. Anteeksi tämä siis. En ole uskaltanut kellekään yhäkään kertoa syömisvammailusta ja alkaa tuntuta sille, ettei kannatakkaan. Laihtunut olen kyllä nyt taas pari kiloa, mutta kuitenkin. En halua huolestuttaa ja vaivata muita sillä, että en osaa syödä niin kuin normaalit ihmiset, eihän se niiden syy ole.

Syömiset on taas menneet 1-3 kertaa päivässä + pakolliset kahvit. Kaipaan jotain muutakin elämää kuin tämä maalaiskylä. Olisi edes jotain tekemistä, mutta kun ei niin ei. Mä kyllä aloitin vitamiinien syönnit tai no juonnit, kun ovat jauhemaisia veteen sekoitettavia. Se oli aika huono idea, niissä on kaloreita, joten ne menevät aina yhdestä ruoasta. Joskus mun koko päivän annos koostuu neljästä lasillisesta vitamiinijuomia...

Meillä alkoi uusi jakso ja wanhojen tanssit. Ei innosta ollenkaan, arpiset kädet ja läski minä liikkumassa sirojen ja ihanien tyttöjen seassa. Mulla on siellä niin ahdistunut olo. Tuntuu, että kaikki tuijottaa mua ja nauraa mulle. Olenhan mä aika kömpelö ja erotun massasta, mutta ei se tunnu silti kivalle. Eikä ne oikeasti varmaan mulle naura, mutta siltä se tuntuu. Tää kaikki saa mun pään sekaisin.

Olen nyt dumpannut LANU-henkilön julmasti jo niin monesti, että ihan hävettää kun pitäisi taas uskaltaa laittaa viesti, etten taaskaan pääse keskusteluun. Olen nimittäin lähdössä pitkästä aikaa ostoksille! Enkä mä haluaisi missata sitä tilaisuutta keskustelun takia. Tiedänhän minä sen, että pitäisi puhua, mutta kun en osaa enää. Jotenkin kaikki on taas mennyt pahemmaksi.

Syy miksi olen jättänyt keskustelut on se, että en ole jaksanut nousta sängystä. Luin koeviikolla ahkerasti kokeisiin ja oon niin ylpeä itsestäni! Sain terveystiedon ja filosofian kokeista 7+! En odottanut noin hyviä numeroita (ottaen huomioon, että mä en oikeasti jaksa opiskella täysillä). Koeviikko vei musta kaikki mehut ja oon yhä ihan uupunut ja näytän siltä kuin oisin valvonut kaksi viikkoa putkeen. Tuntuukin vähän sille. Koetan nyt kunnostautua tämän bloginkin kanssa, mutta älkää odottako ihmettä.

#16 Ressaantunut laps

Oon koittanut keksiä tekosyitä jatkaa lukiota ja ainut mikä motivoi on raha. Haluaisin kyllä päästä tuolta opinahjosta pois valkolakin kera, mutta tällä koulunkäyntitahdilla ei tule kuuloonkaan. Nyt on helppo jakso, enkä siltikään jaksa opiskella. Oon yrittänyt nyt noudattaa ohjeita, että teen läksyjä 10-20min per päivä tai edes luen vähän kirjaa, mutta ei. Koeviikolla hylkyyn mennyt ruotsin koe on uusimatta, mä stressaan sitä. Mä stressaan kans wanhojen tansseja ja enkun sanakokeita. Mä stressaan tosi paljon ja se purkautuu syömättömyytenä ja viiltelynä. Mä haluaisin puhua jollekin, mut ei oo ketään.

Syyslomakin on vasta ens viikolla ja pian on ryhmäytymispäivä ja se ahistaa mua. Paljon tuntemattomia ihmisiä joiden kanssa pitäisi "ryhmäytyä". Hei rouva opettaja, entä jos ei pysyt olemaan vieraitten ihmisten kaa? Ai mulla onkin asenneongelma. Kiva. Motivoin itteeni siihen päivään, että pelataan kuitenkin jotain liikuntapelejä esim. jalkapallo, nii tulee liikuntaa ihan ilman yritystäkin. Vaikkakaan en kyllä voi ottaa hupparia pois kun on kädet taas viillelty. Mä niin haluaisin, että pystyisin olemaan viiltelemättä.

Mua väsyttää tää kaikki niin aljon. Oon koittanut löytää opiskelumotivaatiota eri tavoilla ja ehkä paras tapa on ajatella, että ei tarvii kauaa kituutella lukiossa kunhan saan nää kaikki kurssit läpi. Mä haluaisin alottaa jonkun uuden harrastuksen tai edes käydä salilla, mutta arvatenkin aika, motivaatio ja ennen kaikkea oma kunto ei anna myöden. Ehkä onnistuu paremmin kunhan tästä vähän tokenen.

Haluaisin ostaa uusia vaatteita, mutta tättädää, rahaa ei ole, mutta ratkaisuna löytyy vanhojen vaatteiden tuunaus! Ajattelin tänään vähän katsella mitä riepuja voi huoletta vähän silppoa ja tehdä niistä jälleen ihania ja käyttökelpoisia. Laittelen mahdollisesti vielä tässä joku päivä enemmän postausta, anteeksi tulee taas kuvaton kun äh en jaksa etsiä hyviä kuvia. :|

#15 Me haavoille lyödyt vieläkin vaietaan

Mä olen laihtunut. Mä olen laihtunut. Mä olen laihtunut! Mä olen niin ylpeä itestäni!
Vähän on paha olla ja heikottaa, kun on paljon syömättä, mutta ainakin mä laihdun. Väsyttää nykyään tosi paljon. Koulussa meni aika mielenkiintoisesti viime jakso. Yksi hylsy sieltä tuli, muut läpi. Ruotsi jäi kiikkumaan 12 pisteestä. Uusinta on joskus syysloma jälkeen, tuskin mä sitä pääsen silloinkaan läpi, koska en yksinkertaisesti osaa.

Tänä vuonna olisi terveystiedon kirjoitukset, mutta en oo niihinkään jaksanut lukea oikein. Tässä kurssissa käsitellään paljon vähän arempiakin asioita, mä olin masennuksesta kertovan tunnin pois (aka nukuin sen yli... ups). Toisaalta oisin halunnut olla siellä, mutta ehkä mua olis vaan ahdistanut lisää. Mä oon ihan varma, että ihmiset pitää mua idioottina, kun uskalsin tuoda oman mielipiteen esiin viiltelyä koskevassa keskustelussa.
Meidän kirja ja opettaja väittää, että kaikki itsetuhoisuus on merkki halusta kuolla ja siitä kuinka viiltelevä ihminen viiltelee itsemurha tarkoituksessa. Mutta eihän se ole niin, en mä viiltele siksi, että kuolisin. Mä viiltelen siksi, että tuntisin edes jotain. Mä viiltelen siksi, koska en osaa käsitellä tunteita. En mä halua kuolla. Ainakaan koko ajan...

Viiltelystä tuli mieleen, että mä ajattelin käydä ostamassa läheisestä askartelukaupasta mattoveitsen. Mä tiedän, että se saattaa saada mut viiltämään syvemmin, mutta mun on pakko palauttaa keittiöstä viety puukko aina joka aamu takaisin. Se mattoveitsi maksaa 1,50€ eli ei kovin paljoa ja saan sen tosi halvalla. Mun olis niin paljon parempi lopettaa viiltely, mutta kun aloitin sen taas niin on niin helppo vaan jatkaa ja jatkaa.. En mä osaa enää lopettaa. Ahistaa.

Mä olen niin väsynyt tähän kaikkeen, mulla oli ysillä ongelma lääkkeiden käytön kanssa ja oon taas alkanut napsia vähän liikaa sitä ja vähän liikaa tätä. En mä käytä enää rauhoittavia, mutta nyt mulla on säätöä taas kipulääkkeiden ja vähän kaiken muun kanssa. Miksi mä en ymmärrä, että voisin olla ilmankin, mutta äh jostain se lohtu on hankittava.

Mua väsyttää ja mua ahistaa, LANU ehdotti mulle hoitokokousta äidin kanssa, mutta en mä halua. Ootan sitä, että voisin muuttaa murun luo etelään ja alottaa siellä kaiken alusta. Täällä mä en voi. Täällä kaikki on samaa ja kaikki on tuttuja. Mutta mä haluan ottaa hevoset mukaan. Mä haluan jatkaa tuolla tallilla missä mä käyn nyt. En mä halua aloittaa ratsastusta uudella tallilla. MÄ EN JAKSA TÄTÄ.

#14 Hmmgh tumblr:in kauniit naiset

Mä olen laihtunut. En siis ikinä ole ollut alipainoinen, mutta lihoin aika paljon ahmimisvaiheessa. Se mun terve normipainoni on taistellut n. 57kilossa. Siitä se nousi sen pari kiloa, eli pyörittiin 59-60 ja se oli niin hirveen paljon. Oon onnistunut tässä ja edellisessä kuussa laihtumaan semmoset viisi kiloa! Oon itestäni oikeestaan tosi ylpeä.

Kuulun semmoseen anoreksia kik-ryhmään, jossa on mun lisäksi 8 muuta tyttöä jotka painii syömishäiriön kanssa. Eihän mulla ole anoreksia diagnoosia, vaan epätyypillinen laihuushäiriö, kun enhän mä ole alipainoinen ja tälleen. Oon "normipainoinen". Eli ne tarkoittaa, että mä olen läski. Muistan kun ensimmäisen kerran kerroin mun laihtumisesta LANU:lle ja se sanoi, etten mä kyllä niin lihavalle näytä mitä mä sanoin tuntevani. "Niin lihavalle".

Eli lihavalle joka tapauksessa. Mä masennuin siitä aika paljon. Mutta nyt mä olen onnistunut laihtumaan. Mä oon onnistunut laihtumaan tosi paljon! Painan nyt 55kiloa ja se oli syyskuun tavoitepaino, ensi kuun tavoitepaino on 50kg. Siitä katotaan rauhallisesti sitten eteenpäin.

Mä haluaisin olla tosi kaunis. Tumblr on tosi paha paikka, siellä on joku maailman kauneimpien tyttöjen kokoontuminen mun etusivulla. HNNNGH. Mä toivoisin voivani olla yhtä kaunis ja laiha kuin ne tytöt. Mua harmittaa olla tämmönen ruma ja tavallinen. Enhän mä voi myöntää, ettei mulla ole itsekunnioitusta vaan oon omasta mielestä täysi nolla. Mutta sitten kun saan laihutettua tarpeeksi, niin musta tulee kaunis. Silloin kaikki kattoo mua ja kadehtii, tai ei ehkä kadehdi, mutta ainakin joku pitäisi mua kauniina.

Mua masentaa vaan niin paljon. Tää blogikin on ihan kuollut. Huomenna alkaa koulu 9:55, mutta minäpä joudunkin menemään LANU:lle 9:00 ja tottakai tuun ekalle tunnille myöhässä viisi minuuttia vähintään. Se on aina yhtä kamaa kun joutuu koputtamaan ovelle ja koko luokka tuijottaa. Mä ojennan mun lapun ja ope kattoo sanat "nuorisopsykiatria" jaa hullu. Mä oon varma, että ne pitää mua hulluina.